Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Huhtikuussa vietetään ensimmäistä kansallista Sukututkimuksen päivää

Lisätty 05.03.2022

Valtakunnallisesti toimivat sukuharrastusjärjestöt, Suomen Sukututkimusseura, Suomen Sukuhistoriallinen yhdistys, Sukuseurojen Keskusliitto ja Karjalaisten Sukuyhteisöjen Liitto, ovat julistaneet Suomeen kansallisen Sukututkimuksen päivän.

Valtakunnallinen Sukututkimuksen päivä 11.4.Valtakunnallinen Sukututkimuksen päivä 11.4.Sukututkimuksen päivä on vuosittain 11. huhtikuuta. Sitä voivat parhaaksi katsomallaan tavalla viettää kaikki sukututkimusharrastuksen parissa toimivat yhteisöt, kuten paikalliset sukututkimusyhdistykset, sukuseurat ja verkossa kokoontuvat ryhmät, samoin kuin yksityiset sukupiirit.

Sukututkimuksen päivän ensisijaisena tarkoituksena on tehdä eri tavoin sukututkimusta ja yhteisöjen omaa toimintaa tunnetuksi suurelle yleisölle. Sukututkimuksen päivää voidaan viettää paitsi 11.4. myös muuna päivänä samalla viikolla.

Kansalliseksi Sukututkimuksen päiväksi valittu päivämäärä on Turun piispa Johannes Terseruksen (1605–1678) kuolinpäivä. Terserus on suomalaisen harrastusluonteisen sukututkimuksen uranuurtajana ja joukkoistetun sukututkimuksen edelläkävijänä. Turun piispana ollessaan hän pani alulle yli 300 vuotta kestäneen tutkimusprojektin, jonka tuloksia julkaistiin vuonna 1850 teoksessa Genealogia Sursilliana ja vuonna 1971 teoksessa Sursillin suku.

 

Sukututkimuksen päivän julistus

Me neljä sukuharrastuksen parissa valtakunnallisesti toimivaa yhdistystä, Suomen Sukututkimusseura, Suomen Sukuhistoriallinen yhdistys, Sukuseurojen Keskusliitto ja Karjalaisten Sukuyhteisöjen Liitto, julistamme Suomeen kansallisen Sukututkimuksen päivän, jota vietetään vuosittain 11.4.

Kutsumme kaikki suomalaiset paikalliset sukututkimusyhdistykset ja sukututkimuspiirit sekä sukuseurat ottamaan kansallisen Sukututkimuksen päivän omakseen ja viettämään sitä vuosittain parhaaksi katsomallaan tavalla. Ensimmäisen kerran Sukututkimuksen päivää vietetään maanantaina 11.4.2022.

Toiveemme on, että Sukututkimuksen päivänä tai samalla viikolla kaikki suku¬harrastuskentän toimijat tavalla tai toisella esittelisivät omaa toimintaansa tai tiedottaisivat siitä paikallisille ja alueellisille tiedotusvälineille.

Sukututkimuksen päivää voi viettää myös lähisuvun keskuudessa tai pienemmässäkin perhepiirissä, jolloin kunnioitetaan menneitä sukupolvia muistelemalla heidän elämäänsä tai tarkastelemalla sukukirjoja tai muita suku¬selvityksiä.

Sukututkimuksen päivälle ei luoda yhteisiä kiinteitä rakenteita, mutta valtakunnalliset yhdistykset voivat järjestää yhteistyössä esimerkiksi tilaisuuksia, joissa tehdään suomalaista sukututkimusta tunnetuksi suurelle yleisölle.